Iho asiaa - pitkästä aikaa!

Näinkö mä nyt vihdoin saan monen vuoden jälkeen taas aikaiseksi höpöttää vähän iho -juttuja tänne... Viime kerrasta onkin aikaa. En edes muista mikä tilanne mun ihon kanssa oli viimeksi, ja miltä mun lärvi mahtoi näyttää. Kaikki nämä vuodet sitten yläasteen puolivälin, oon aina silloin tällöin kärsinyt pahasta aknesta, syönyt siihen todella vahvoja lääkkeitä (roaccutan), ja kärsinyt vuorostaan lääkkeen aiheuttamista haitoista. Tai noh, aknesta olen kyllä kärsinyt koko ajan viimeiset hmm viisi (?) vuotta, mutta ihon kunto on vaihdellut hyvästä huonoon ja päinvastoin.

Kuluneen vuoden aikana mun vatsa on kenkkuillut ikävästi; oon tullut huomanneeksi, että useat ruoka-aineet eivät sovikaan mulle enää, ja vatsa reagoi herkästi sellaisiin ruoka-aineisiin, joita en vähään aikaan ole nauttinut.

Viime kesänä päätin, että mähän en sitä myrkyllistä iholääkettä kehooni enää laita! Päätin, että mun on pärjättävä ilman sitä. Joka tapauksessa iho huononi ja meni taas todella ikävään kuntoon, jolloin heikkona lenkkinä aloitinkin mulle joskus aikaisemmin määrätyn kuurin, jota en ollutkaan ikinä aloittanut ja se oli lojunut mulla kotona. Heti kuitenkin sen aloitettuani lääkkeen sivuvaikutukset tulivat riesaksi. Mun iho kuivui kamalasti, tällaisen sokean myyrän silmät olivat ku hiekkapaperia käyttäessäni piilareita. Huomasin muutenkin, että mun keho ei varmastikaan laukonut hurraa -huutoja mun syödessä taas liian monetta kertaa tota lääkettä. Sain kehotuksen lopettaa sen.

Tämän jälkeen kuulin ensimmäistä kertaa ikinä, että mun oli saatava vatsa kuntoon, koska iho ei voi hyvin, jos, noh suolistokaan ei toimisi normaalisti. Ja näinhän se on. Jo pari viikkoa mun vatsa on toiminut lähes normaalisti, enkä muista millon viimeksi musta olisi tuntunut näin kauan näin normaalilta! -Tämän seurauksena, kappas vain, mun iho on myös voinut paremmin. Onpa huoletonta, kun voi ravata joka paikassa hoitamassa hommia ilman että joutuu läiskimään naamaansa yhtään mitään!

Tällä hetkellä siis ainakin yksi asia on kohdallaan haha, ja mä olen tyytyväinen. Varmasti yks asia joka tähän ihoon vaikuttaa myös, on stressi. Stressaaminen onkin mun taidoista ihan ykkösluokkaa, joten viime aikoina oon yrittänyt ottaa rennomman asian kaikkeen ja yleisestikin elämään positiivisella asenteella. Iloista ja hyväntuulista Roosaa on kivempi katsella, kuin huonotuulista Roosaa, ja mikä parasta, olisi kaikista ihaninta, jos onnistuisin omalla hyvällä mielellä ja fiiliksellä parantamaan jonkun muunkin päivää ja tuomaan hymyä muiden huulille.

Mitä olisikaan iholöpinä ilman kuvia, toisin sanoen todisteita, päätin julkaista tällaiset naturellit fotot. Tottakai ihossa on vieläkin jälkiä, enkä usko, että tulen koskaan omistamaan täysin sileää, vauvan peppuun verrattavissa olevaa ihoa, mutta mun mielestä näky on aika hyvä, ainakin kun vertaa siihen, mitä iho on joskus ollut. Tehän ette näitä kuvia osaa verrata menneeseen, koska en ole julkaissut kuvia tästä ihosta huonossa kunnossa. Ehkä jonain päivänä uskaltaudun siihenkin...

Ihana aurinko!

"Voi ei, sataako täällä!". Vaikka paksu pilvikerros peittikin auringon ja tirautti pari pisaraa, jäin mä ulos opiskelemaan siinä toivossa, että ehkä saankin vähän väriä, oli pilvikerros kuinka paksu tahansa ;) // Uskonnon kokeeseen lukeminen kaipasi seurakseen jotain herkullista ja piristävää. Lakujäätelö, mandariini, ja jäädytetyt viinirypäleet sopivat oikein hyvin mun makenhimoon.




Varmaankin yksinkertaisin, mutta paras tapa maustaa vettä vähän raikkaammaksi ja maistuvammaksi, nam! Tota mun on tullut lipiteltyä nyt pari päivää... //  Iloinen auringonottaja!


Viimepäivät oon tosiaankin lähinnä asunut takapihalla, asukoodina bikinit. Sää on ollut mitä mahtavin! Mulla on tällä hetkellä meneillään koeviikko, joten kun puolenpäivän aikaan pääsen kokeesta kotiin, suuntaan heti takapihalle kirjat kainalossa lukemaan ja ruskettumaan sekä nauttimaan lämmöstä. Ihan vain pari päivää oon viettänyt löhöten tuolla takapihalla, mutta silti oon selkeesti ruskettunut. Naamakin on saanut niin kivasti väriä, että uskaltauduin tänään kouluun meikittä. Viimeksi näyttäydyin koulussa ilman meikkiä varmaankin seiskaluokalla(?). Vihdoin mun iho on siinä kunnossa, että kasvoihin ei tarvitse minkäänlaista meikkivoidetta eikä peitevoidetta. Ihan naturallina vaan! On vaan niin mahtava fiilis että monen vuoden meikin taakse piiloutumisen jälkeen pystyn kulkemaan huoletta ilman mitään maaleja naamassa, ja silti tuntea itseni ihmisen eikä pizzan näköiseksi! :D Toivottavasti tästä eteenpäin ihomeikki voisi jäädä kokonaan pois!

Yökyläilyä ja pienehkö ihokatsaus

Vietin toissayön mun äidin serkun luona. Perjantai-ilta menikin siinä kaupassa käydessä, ulkoillessa koiran kanssa, televisiota katsellessa ja syödessä sekä jutellessa. Lauantai aamuna oli ihana herätä kun tiesin saavani taas perinteisesti mitä ihanimman ja gurmeimman aamupalan - kuten aina yöpyessäni tuolla.

Pitkään aikaan en ole ihostani täällä blogin puolella puhunut, joten päätin sitten lauantai aamuna räpsästä pari meikitöntä otosta jossa näkyisi mun ihon tämän hetkinen kunto. Tuossa nyt näkyy yksi niistä otoksista ja ihon kunto on aika kehuttava verrattuna aiempaan. Yleensä tällä iholla on tapana punoittaa enemmän kun tossa kuvassa, koska syömäni roaccutan -kuuri kuivattaa ihoa niin runsaasti. Varsinkin nyt yhtäkkiä alkaneiden pakkasten takia iho tuntuu imevän kaiken siihen laitettavan rasvan.

Kosmetiikkaa

Käytiin viimeviikolla äipän kanssa Stockmannilla kattelemassa vähän meikkejä. Tässä nyt kaksi mun sieltä bongaamaa uutta kosmetiikkatuotetta.

Oon jo jonkin aikaa miettinyt että mistä saisin avun peittämään punaisuutta mun kasvoissa. Vasta vähän aikaa sitten huomioin kuinka helottavan punaiset mun kasvot ovat! Ei mulla ennen ollut punaisuuden sitä ongelmaa, kunnes tajusin että tää kasvojen nykyinen punaisuus johtuu tosta roaccutan -lääkkeestä. En ole ainoa, joka kärsii sen lääkkeen seurauksena punertavasta kasvojen ihosta. Luulisi punoituksen helpottuvan lääkekuurin loputtua, mutta useille on siitä tosiaan jäänyt kauaksikin aikaa hieman helottava iho. -No mielummin valitsen punaisuuden jota voin häivyttää, kun naaman täynnä jotain epämääräisiä epäpuhtauksia joita joka aamu peittäessäni meinasin aina ennen purskahtaa itkuun, kun en jaksanut sitä jokapäiväistä taistelua tän ihon kanssa.

Oon jo jokin aika sitten kuullut tästä kiiltoa ja punaisuutta häivyttävästä puuterista, ja nyt kun mulla oli hyvä syy hankkia se, niin sain sen avukseni! Oon ehtinyt käyttää tätä pari kertaa, ja olen tyytyväinen!

Ton pointtihan on, että vihreä väri häivyttää punaista. Siksi on myös olemassa paljon peitevärejä jotka taittavat vihreää väriä, koska niiden tarkoitus on häivyttää erityisesti kasvolta sitä punaisuutta.

Satuin siellä Stockalla ihan huvikseen kokeilemaan kaikenmaailman meikin pohjustuvoiteita, joita en ole ikinä aiemmin noteerannut tai edes harkinnut käyttäväni. Tätä kokeillessani tiesin heti että tämä on pakko saada! Toi on sellaista valkoista karvorasvan väristä ainetta, jota siis kuuluu levittää ihan vähän kasvoihin tai satunnaisiin kohtiin kasvoissa. Levitän tota hieman meikkivoiteen alle, jonka jälkeen meikkivoide levittyy todella mukavasti siihen päälle ja muutenkin pysyy kauemmin kasvoilla!

IHO -akne

Mun oli siis tarkoitus kirjoittaa teille tästä mun ihosta, ja nyt kun mulla on siihen motivaatiota ja aikaa, niin ajattelin sen toteuttaa.

Mä en valitettavasti osaa määritellä tän aknen laatua eli en tiedä että onko tää mahdollisesti hormoonalinen akne, koska oon tosiaan huomannut tän ihon huononevan aina pari kertaa kuukaudessa tosi kamalaksi. Yksi valitettava juttu tästä on selvinnyt joka mulle sanottiin jo aknen alkuaikoina; Mulla on arpeutuva akne, eli kun tää iho joskus parantuu, niin en todellakaan oo heti sen jälkeen mikään vauvanpylly -ihoinen tyttönen, vaan luultavasti mulle jää tästä paljon jälkiä, joista tuun nää akneiset vuodet aina muistamaan. Kyllähän ne kulumalla haalistuu, mutta ei ne välttämättä koskaan häviä lopullisesti. Mä oon jokatapauksessa jo päättänyt meneväni jonnekkin mikrokuorintaan taikka laserhoitoon sitten kun tää iho joskus tulevaisuudessa parantuu.

Mä en oota mitään muuta yhtä paljoa, kuin sitä päivää, jolloin mä tajuan, että kaikki tää ahdistus, suru, viha ja voimattomuus on takana päin. Mun tulevaisuudessa tulee tottakai eteen muitakin isoja vaikeuksia, joiden kanssa joudun tsemppaamaan, eli ei kaikki kurja mun elämästä poistu tän ihon parannuttua, vaikka jättimäinen taakka mun elämästä tippuukin pois. Ei kerralla kuitenkaan, vaan pikkuhiljaa. Ei se ihon parantuminen yhdessä yössä tapahdu, siihen menee vuosia.



Nyt lähiaikoina tää iho on alkanut ahdistamaan mua niin paljon, että koulusta on tullut normaalia enemmän poissaoloja, syynä mun kokoaikainen henkinen väsymys ja voimattomuus, sekä aamuisin ihon huono kunto, joka on estänyt mua läiskimästä siihen mitään meikkivoiteita tai muita kosmeettisia aineita. Yhdessä vaiheessa harkitsinkin jo, että laittaisin mun luokanvalvojalle viestiä, että miten saisin tähän mun olotilaan jotenkin apua, koska mun koulunkäynti on huonontunut jyrkästi kun oon koko ajan henkisesti niin väsynyt etten jaksa enää mitään ylimääräistä... Mä kuitenkin jätin sen ajatuksen sikseen. Nyt mulla vaan on edessä vikat pinnistelyt, jotka mun pitäisi peruskoulun suhteen jaksaa tehdä.

Ei tää iho koko ajan oo niin huonossa kunnossa että makaisin vain yksin sängyssä ja surisin tätä, vaikka välillä näinkin on. Tän ihon kunnon takia mun mielialat ja olotila vaihtelee huomattavasti entistä enemmän.Vaikka tän ihon huono kunto ei ulospäin välttämättä näykkään, niin joka aamu, ja joka kerta katsoessani peiliin, mä rukoilen mun koko sydämestä, että mulla olisi hyvä, sileä iho. Nykyään joka kerta kun nään kenet tahansa ihmisen käyttävän paitaa jossa on avoin kaula-aukko, olkapäät tai selkä paljaana, sulan kateudesta, ja meinaan joka ikinen kerta purskahtaa itkuun. Aina herää ajatus;

 "Miksi mä en ole tuollainen? Miksi mä näytän tältä?"

Jos oon menossa kavereiden kanssa jonnekin viettämään iltaa, niin pelkään jo etukäteen että murrun sen illan aikana vaan siksi, että nään kuinka jokaisen mun kaverin käsivarret ja rinta on niin hyvässä kunnossa. Mulle teettää nykyään joka päivä vaikeuksia valita vaatteet, jotka peittää mun selän, hartiat ja rinnan. Juuri yksi päivä tulin miettineeksi, milloin viimeksi käytin edes hieman isompi kaula-aukkoista paitaa? Niin milloin... Muistankohan edes itse... No siitä taitaa olla kohta puoli vuotta...
En halua kirjoittaa tätä vain valittaakseni vaikka tää varmasti siltä kuulostaakin.

Oon kaikenlisäksi niin herkkä ihminen että surustun tosi helposti ja muutenkin otan asiat itseeni. Tää iho on ollut mun itsetunnolle isoin porras, mitä mun elämässä koskaan on ollut. Koska tää akne on läsnä mun elämässä koko ajan, oon todella avuton kun en yhtään tiedä mikä tähän olisi se ratkaiseva parantaja... Onko se aika? Joku tietty ihonhoitotuote? Joku lääke?
Lääkkeitä on kokeiltu, rasvoja on käytetty miltei jokaista sorttia, ruokavalion muuttamista on kokeiltu, meikkien vaihtoa on tehty, on syöty vaikka mitä luonnon tuotteita ja saatu jopa homeopaattista hoitoa, mutta mistään ei ole ollut pysyvää apua. Nykyään oon niin toivoton koko ajan, ettei äitikään jaksa kuunnella kun valitan tai suren, ja ymmärrän sen täysin.


-Kuulen usein mun kymmenen vuotiaalta pikkusiskolta; "näppylänaama", "sä oot ruma ku sulla on noin paljon näppylöitä", "onneks mä en näytä tolta". Mä ymmärrän että mun sisko on vielä liian nuori ymmärtämään tälläistä, kun tuskin kaikki mua vuosia vanhemmatkaan jotka tälläistä eivät ole kokeneet, ymmärtää tarkalleen mun oloa.
Viime perjantaina kuulin siskolta taas jotain negatiivista kommenttia mun naamasta juuri ennen kouluuni lähtöä. Pidätin siinä itkua pukiessani takkia päälle, ja kun siskon piikittely vain jatkui, tulin niin vihaseksi että lausuin hermostuneena; "Mä niin toivon että sullekin pamahtaa joskus naamaan ihan hermoton akne niin sä vähän ymmärrät millasta mulla on ollu" ja lähdin taas itkien ovesta ulos ja suuntasin nokan kohti koulua. Ehdin ihan hyvin leppyä siinä viiden minuutin koulumatkan aikana. Tottakai ottaa päähän että tollaiset tunteelliset aamut ei oo mulle mikään harvinainen juttu.

Kuulen usein että tulen jokatapauksessa parantumaan tästä jossain vaiheessa, mutta mä en enään uskalla edes luottaa siihen, koska mun kokien satun aina olemaan se henkilö kelle hoetaan jotain asiaa josta tulen selviämään tai pääsemään läpi yms, mutta sitten epäonnistunkin, eikä asiat menekään niinkuin muut ovat mulle uskotelleet. Oon menettänyt hirveesti toivoa tän ihon ja itsetunnon suhteen.
Oon tässä kahden vuoden aikana kehittynyt meikkaamisessa todella paljon, koska oon joutunut miltei joka aamu taistelemaan tän naaman kanssa. Nyt talvella oon joutunut myös viettämään paljon aikaa sovittaen vaatteita, jotka eivät paina taikka hierrä, mutta peittävät silti ne kohdat jotka haluan piiloon. Sen takia kuvista tuo ihon kunto tuskin välittyy, mutta ajattelin että voisin joskus tän ihon parannettua julkaista teille videon taikka postauksen kuvilla, aivan alusta asti miten meikkaan tän ihon ollessa huonommassa kunnossa. Siihen tarvitsen vaan ison lastin rohkeutta, ja tuskin tulen julkaisemaan tänne blogiin sellasita ainakaan tän vuoden aikana, koska sellainen saa paljon haukkuja ihmisiltä jotka eivät välttämättä jaksa tuntea empatiaa tän asian suhteen.

Eiköhän tästä joskus parannuta, mutta milloin on se "joskus"?